Olosuhteet ovat kuin esineitä.
Niillä ei ole elämää itsessään.
Sinä saat ne elämään.
(Enrique Simo')
Tärkeä muistutus taas siitä, läsnäolosta hetkessä. Koitan itse päästä tällä hetkellä liiasta ajattelemisesta eroon. Riistiriitaista? tarkoitan siis tulevaisuuden ja menneisyyden turhasta pohtimisesta joka ylikuormittaa mieltä eikä tosiaankaan hyödytä mitään, yksinkertaista matematiikkaa ala Emma.
Tämän hetkinen elämänmenoni, jonka voi kiteyttää vaikkapa sanaan kisadieetti, toki on itsessään oikeastaan vaan pohtimista; olenko aikataulussa, osaanko poseeraukset, puolen tunnin päästä ruoka, hae kaupasta sitä ja tätä, huomenna posetreeni, illalla kävelylle, kahden tunnin päästä treeni, lauantaina jalkatreeni, huomen aamulla intervalli... Niin sitä löytää itsensä salakavalasti suorittamasta noita asioita etukäteen. Mitä jos keskittyisi vaan tekemään juuri tästä hetkestä täydellisen? "Olosuhteet ovat kuin esineitä, niillä ei ole elämää itsessään", mietippä sitä, asiat voivat tuntua juuri niin tyhjiltä (tässä vaan hengaan koneella ja kirjotan blogia ja odotan seuraavaa treeniä jossa kuitenkin epäonnistun ja sen jälkeen on hirvee nälkä!!) tai niin täysiltä ja värikkäiltä ja innostavilta kuin haluat; istun koneella koska haluan jakaa näitä omia oivalluksia elämästäni muillekkin jos ne vaikka ilostuis, odotan seuraavaa treeniä koska jalkatreenissä saa aina takuuvarmasti hyvän tuntuman, treenin jälkeen mieli on rauhallinen ja kotiin päästyäni saan syödä äidin kasvimaalta ihania uusia perunoita mahan täydeltä!
Tämän hetkinen elämänmenoni, jonka voi kiteyttää vaikkapa sanaan kisadieetti, toki on itsessään oikeastaan vaan pohtimista; olenko aikataulussa, osaanko poseeraukset, puolen tunnin päästä ruoka, hae kaupasta sitä ja tätä, huomenna posetreeni, illalla kävelylle, kahden tunnin päästä treeni, lauantaina jalkatreeni, huomen aamulla intervalli... Niin sitä löytää itsensä salakavalasti suorittamasta noita asioita etukäteen. Mitä jos keskittyisi vaan tekemään juuri tästä hetkestä täydellisen? "Olosuhteet ovat kuin esineitä, niillä ei ole elämää itsessään", mietippä sitä, asiat voivat tuntua juuri niin tyhjiltä (tässä vaan hengaan koneella ja kirjotan blogia ja odotan seuraavaa treeniä jossa kuitenkin epäonnistun ja sen jälkeen on hirvee nälkä!!) tai niin täysiltä ja värikkäiltä ja innostavilta kuin haluat; istun koneella koska haluan jakaa näitä omia oivalluksia elämästäni muillekkin jos ne vaikka ilostuis, odotan seuraavaa treeniä koska jalkatreenissä saa aina takuuvarmasti hyvän tuntuman, treenin jälkeen mieli on rauhallinen ja kotiin päästyäni saan syödä äidin kasvimaalta ihania uusia perunoita mahan täydeltä!
Toinen opettavainen seikka, tai huomio joka ainakin itselleni on merkityksellinen; anna itsellesi lupa olla matkalla. Taas tämä laji on oiva esimerkki ja peili näille ajatuksille; (siksihän me tätä harrastetaan vakaassa viha-rakkaus suhteessa, heh) kehonrakentajana olet fysiikkasi kanssa lopun elämääsi matkalla, aina voit keksiä parantamisen varaa millä tahansa tai jollakin osa-alueella, tästä voinet olla varma! Sama pätee kaikkiin vaikkei kehonrakennus harrastuksena kolahtaisikaan, aina sitä kesämökkiä tai autoa pitäisi rassata, vai mitä ;). Tuo tieto voi olla oikeastaan melko rauhoittava, ei tietoa tekemisen puutteesta. Joten alkukappaleeseen palatakseni, et voi tehdä muuta kuin elää juuri tämän hetken olosuhteista riippumatta täydellisesti, itsellesi täydellisesti. Yksi kisadieetti syksyn 2010 koitoksiin tulee olemaan yksi kärpäsen p***** kokonaisuudessa (jatkoin lajin parissa tai et), tehkäämme siis vuoresta hiekan jyvä, eikä toisinpäin. :)
Vietin juuri 2h linja-autossa ja voin suositella lämpimästi, tai siis viileästi! Siellä ilmastointi pelaa ja oikeastaan olin tosi virkistynyt matkustamisen jälkeen, mitä harvoin voi sanoa parin tunnin istumisen jäljiltä! Joten bussimatkalle vaan jos helteet rassaa! Ja sehän on sitä muodikasta ympäristöä hellivää lähimatkailua ;).
-E
2 kommenttia:
Kylläpä on ainakin mulla piiiitkä matka samanlaiseen kuntoon kuin Emma-neidillä! Perästä kuitenkin ainakin yritetään tulla :)
itse olen kans yrittänyt pysyä vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Tietysti seuraavan päivän juttuja joutuu aina välillä miettimään (ruuat, treenit ym..), mutta ei tahdo oikein tuo energia riittää välillä muuhun kuin juuri tähän hetkeen. Menneitä saati muiden tekemisiä on turha alkaa vatvomaan! Itellä kun on aina välillä ollut pahana tapana miettiä muiden tekemisiä: harjotteleeko toi nyt enemmän poseja kuin mä? Treenaako kovempaa? you know :) Onneksi olen päässyt tuollaisten turhan päiväisten juttujen murehtimisesta eroon ja osaan keskittyä vain omaan juttuuni ja siihen mikä minulle on tärkeää.
Hurjasti tsemppiä jatkoon! Vaikka ettehän te tyttöset sellaista edes tarvitse ;)
Moikka Jonna! kyllä tuohon muiden vertailuun varmaan sortuu tässä itse kukin ;P! ja sitten saattaa käydä niin ettei huomaakkaan että tuleehan sitä itsekkin loppujen lopuksi paljon puuhailtua.. paljon tsemppiä sinnekkin! =)
Lähetä kommentti