Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

"lisätään vähän suolaa"

Lauantaina iltapäivällä oli siis vuorossa vielä jalat

1. Hackkyykky 85kg 4*15-20

2.jalkaprässi kapea, etureisipainotteinen 4*15-20

3.Askelkyykkykävely 18,5 kg kp:t 4*20

4a.Reiden ojennus 35kg 4*

4b.Koukistukset maaten 4*

5a. Hackkyykky syvään (koroke kantapäiden alla) 3*

5b.Pohkeet istuen 3*

Pyöräily kotiin

DÖD! Harvemmin sitä kaatuu huoneensa lattialle salireissun päätteeksi. Pikemminkin ruuan himo silmissä kiiluen siirtyysuoraan keittiöön tekemään sapuskaa, mutta nyt oli pakko keräillä itseään tovi ennen kuin pysty mitään ruuan valmistamista edes ajattelemaan.

Sunnuntaina oli siis edessä myös tuplatreeni. Aamulla kävin tekemässä lihaskunnon tutulla tavalla. Ensin jaloille neljä liikettä putkeen, jonka jälkeen pieni palautus. Neljä kertaa läpia. Yläkropalle viisi liikettä ja neljä kertaa läpi samaan tyyliin. Erehdyin kävelemään kotiin salilta kun se tuntui aluksi hyvältä idealta, mutta koko päivän olinkin kotona kuin lahja. Raahauduin kuitenkin salille illalla tekemään työntävät +vatsat ja forkut.

1.Penkkipunnerrus kp 23,5kg 5*6-8

2.Flyes 11kg 5* +ristikkäistalja 2*

3.Arnold press 13,5 kg 3* 11kg 2*

4.vipunostot 6kg

5a dippi 5 kg lisäpainolla 5*

5b. rannekääntö myötäotteella alataljassa 5*

6a. Pusf down narulla 5*

6b.Vatsasoutu kp 5*12-15


15 min kävelymatolla


Hiukan takkuinen treeni, mutta tulipahan tehtyä. Riittäkö se?!?!?!

Ei.


Maanantaina vetävät


1.Kevennetyty leuat 5*

2.Hammersoutu 45kg 5*8

3.tuettu t-tankosoutu

4.Soutu kp 40kg 4*10

5.Ylätalja v-kahvalla 3*

6a. takaolat 5*

6b.hauiskääntä vinopenkissä kp 5*

7a.takaolat istuen

7b.hauiskääntö taljassa.


Treenin aloitus tuntui tosi tuskaiselta ilmeisesti viikonlopun treenirupeamien jäljiltä, mutta ensimmäisen kunnon sarjan jälkeen alkoi treeni maistua ja kova nälän tunnekin hellittää, mikä oli vaivannut poikkeuksellisen paljon koko päivän. Treenitahtiin tulee kiinnitettyä nyt enemmän huomiotan kun sitä palkkaria odottaa kuin kuuta nousevaa:D Pari kertaa on unohtunut suola tuosta palkkarista ja se suuri odotus kokee karmaiseman pettymyksen kun palkkari maistuu miltein laimealta mehukatilta. Suolaa tulee muutenkin käytettyä nyt tosi paljon esim. höyrystettyyn kaaliin saa upotettua helposti reilusti yli 5 g suolaa. Koulussa syötävä jäävuorisalaattikin vaalenee entisestään merisuolan ansiosta, mutta ainakin se maistuu tuolloin joltain. No ompahan se ainakin laadultaan sitä terveellisempää sorttia.


Tänään lepoa. Eli en tehnyt totaalisesti yhtään mitään liikunnallisesti haastavaa...


Palataan taas kun on jotain järkevämpää sanottavaa!


*M*

Ei kommentteja: