Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Relatkaa!:)


Kevyempi viikko treenien osalta takana päin, ensi viikolla kohti lihaskasvun mielenkiintoista maailmaa. Vaikka muutamassa plussakaloripitoisessa viikossa ei ihmeitä saada aikaan, aion kuitenkin tehdä kaikkeni, että saan sen gramman lihasta noihin käsiin:) Kevyen viikon treenit menivät kyllä todella perille. En tiedä johtuiko se korkeista sarjamääristä, erilaisista liikkeistä, isommista kalorimääristä vai näiden kaikkien yhditelmästä. Jokatapauksessa lihakset ovat ainakin olleet treeneistä kipeenä koko viikon.

Noista ruokajutuista on nyt ollut puhetta täällä jonkun verran ja tänään kun ilma vaikutti mielialaan jonkun verran, aloin pohtimaan millaisilla asioilla omaan mielialaan pystyy vaikuttamaan positiivisesti. Ruoka on tietysti yksi oleellinen tekijä, mutta mikä muu? Tätäkin asiaa Emman kanssa pohdittiin kun viimeksi nähtiin. On se leffan katsominen, blogien lukeminen tai jokin muu, on tosi tärkeää, että tekee asioita jotka auttaa rentoutumaan. Tämä lienee kaikille tuttua, mutta itse olen huomannut, ettei aina meinaa arjesta löytyä aikaa rentoutumiselle tai ihan vaan olemiselle. Lajia ajatellen tai ihan muutenkin, olisi oleellista osata rentoutua. Omalta osalta välillä kovinkin stressaavalta tuntuva ajanpuute heijastuu suoraan mm. unen laatuun, jos sitä unta edes meinaa saada ja sitä myöten yleiseen jaksamiseen,painoon, (silmäpusseihin xD) jne. Tänään piristinkin harmaata päivääni lukemalla K
aisa Piipon tekstejä, jotka sisältää tietoa ruuasta vaikka millä mitalla. En ole hetkeen lukenutkaan hänen kirjoittamiaan juttuja liittyen ruokavalioon ja kaiken sen tiedon sisäistäminen vie hetken ja tekstiä täytyy vilkaista toisenkin kerran enne kuin registeröin edes osan siitä tiedon määrästä. Monet muut ovat varmasti lukeneet niitä ja itse asiasta kovin kiinnostuneena ilahduin kovasti kun löysin erittäin mielenkiintoisia näkökulmia ruuasta. Itse tykkään rentoutua mm. ruokavalioon ja treeniin liittyviä tekstejä lukien ja tuosta Piipon tekstikokoelmasta sainkin taas tiedonjyvää, millä toteuttaa parempaa oloa ja itseäni muutenkin. Kuten jotkut ovat varmaan jo huomanneet stressaan kovin helposti ja sen vaikutuksen kehossani huomaan nopeasti. Olenkin mielenkiinnolla etsinyt tietoa, miten ruokavaliolla pystyisin vähentänään tuota stressin aiheuttamia haittavaikutuksia kehossani. Kun tietoa tulee tarpeeksi, laitan tännekin jotain infoa. Kommentoidakin saa jos asiasta on jotain tietoa, tietysti:)

Tämä oli tällaista pientä ajatusten tulvaa. Treenipitoisempaa tekstiä ensiviikolla. Nyt "rentoutumaan" piikkimaton ja hauskojen kotivideoiden ääreen.
*M*

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Itsekin olen saanut Kaisan teksteistä todella paljon hyvää tietoa ruokavalion suhteen. Tälläkin hetkellä minulla on menossa paleoruokavalion kick start -ohjelma, minkä blongasin nimenomaan hänen blogistaan! :-)

map kirjoitti...

Joo.. Luin sen kans ja tosi mielenkiintoisen oloinen. Onko ollut mielenkiinen ohjelma?