Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Tervehdys täältäkin


No niin blogin toinenkin "emäntä" pääsi aloittamaan blogituksen. Elikäs meikäläisen tavoitteena olisi joku päivä päästä posettelemaan tuolla classicin lavoilla, mutta ennen sinne joutumista täytyy tehdä vielä paljon töitä, jotta olisi näiden siimojen sijasta jotain muutakin esiteltävää.

Pikkuisen tota pohjatietoa itsestäni. Elikä olen 22- vuotias turkulaistyttö ( 166 cm lyhyt ja painoa vähäiset 72 kiloa.. vai miten ne missimitat kerrottiinkaan?!?!). Punttisali harrastusta on takana noin viisi vuotta, joista noin kaksi vuotta treenit ovat olleet treenejä, niiden oikeassa merkityksessä. Olen harrastanut myös nyrkkeilyä ja naisille vedimmekin nyrkkeilytreenejä yhdessä Emman kanssa vuoden verran, ennen kuin tiemme erkanivat pois kotikaupungistamme. Samoihin aikoihin nyrkkeily harrastus jäi olemattomiin punttitreenien vuoksi. Tässä sitä sitten ollaan, massaa on saatava ja sen eteen on tehtävä paljon töitä (tämä ei liene kenellekkään lajin harrastajalle epäselvää;)). Kuten Emma jo aikaisemmin mainitsi, kerromme täällä omista treeneistämme ja vähän muustakin, mutta asiassa pysyen. Niin kuin meillä on ollut aina tapana (joskus on jotkut jutut lähtenyt käsistä, mutta tämä on kuitenkin vakava aihe niin pyritään pitämään "body-skene" arvossaan).

Mutta nyt itse asiaan. Juuri nyt on sopivasti sitten lepopäiviä muutama tässä. Ennen kevennystä pari extratreeniä, joista kerron viimeisimmän eli jalkojen "kohtuu" uuvuttavan treenin.

Jalat:
1a. etukyykky 55kg/15 x 5
1b. maastaveto 65kg/ 15 x 5

2a. jalkaprässi (ei hajuakaan mitä toi salin kelkka painaa mutta lisäkiekkot saavat luvan olla optimaalisena painona;))
170kg/ 12
2b. reiden ojennus 50 kg/ 13-15 x 4
2c. koukistukset maaten 20 kg/ 15 x 4

Sarjojen välissä ei suuremmin taukoja, mutta jos olisi jotakuta askarruttanut maailmaa isommat asiat olisi kannattanut kääntyä minun puoleeni. Vastaus olisi todennäköisestö pelkkä katse, mikä ei edes tähtää mihinkään... Suosittelen lämpimästi siis soittimen käyttöä treenatessa, jolloin välttyy näiltä EPÄMIELLYTTÄVILTÄ ja omalla kohdallani myös noloilta sosiaalisilta tilanteilta tuolla amoniakin katkuisessa luolassa... Näin muuten kesäisin sali kerää kaikki iloiset, pistävästi hikoilevat treenaajat myös paikalle... taju saattaa lähteää siis jostain muutakin syystä kuin kovasta treenistä. Provosointi sikseen.

Tänään kävin tekemässä tinkimättömässä seurassa loikkatreeniä: ponnistuksia, jännehyppyjä, porrashyppyjä, ylämäkijuoksua.. tarvii varmaan hankkia uudet lenkkarit ku toi jalka ei meinannu lopussa, eikä oikein alussakaan nousta. Ihme tiiliskiviä ne myykin!

Tässä tämä tällä kertaa.. Tervetuloa mukaan tähän lähes ikuisuudelta tuntuvaan seikkailuun!

Maarit

Ei kommentteja: