Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hi, I´m Jonathan from spotify


Uusi lehdykkä käännetty elämässä. Olen aloittanut säännöllisen venyttelyn..Joo joo..ensimmäinen viikko takana tuota "uutta elämää", mutta positiivisia tuloksia olen jo saanut. Iltaisin kun kuluttaa tuohon sen puolesta tunnista tuntiin aikaa, saa palkaksi hyvät yöunet (lukuunottamatta vessassa ramppaamista), aikaansaaneen mielen ja vetreämmän kehon..Vaikka paino on viimeinen asia, mikä mua tohon motivoi (dieetillä varsinkin;)) niin se vaikuttaa jonkun verran myös siihen..(Älä?!?!)..Tietenkin kun kuona-aineet lähtee liikkeelle jne jne. tiedetään.. Ja aamuisin oon heränny ihan armottomaan nälkään..Outoa, mutta vaikutuksia ynnäillen, koen tuon olevan ihan jopa kannattava osa viikottaista lihashuoltoa ajatellen. Emman kanssa tuossa juteltiinkin, siitä kun tuntuu, ettei meinaa riittää aikaa iltaisin venyttelyyn, niin voisiko jopa olla kropalle kannattavampaa nipistää yöunista se puolituntia tai tuntijotta ehtisi venytellä. Olettaen tietysti,ettei yöunet ole kuutta tuntia:D Päädyimme vastaukseen kyllä...Kyllä, yhdessä totesimme..Kiehtovaa aivotoimintaa! Tietysti tähän päälle painaa sekin, ettei kroppa mene jumiin ja tulis noista poseerauksistakin joskus jotain. Tällä hetkellä kun ei meinaa edes saada yläkroppaa käännettyä tarpeeksi saati aukaistua tota selkää senttiäkään leveämmäksi (voi toki olla, ettei selässä ole lihasta,mitä levittää:)).

Eilen pääsin vihdoin ja viimein paikalliseen luomukauppaan tuhlaamaan luokkatovereiden syntymäpäivälahjaksi antaman lahjakortin. Mukaan tarttui jo täällä aikaisemmin mainittuja tuotteita kuten vuorisuolaa, kookosöljyä ja sitten mielenkiinnosta johtuen ostin myös timanttikivideororantin kun olen välillä kärsinyt tavallisten deororanttien aiheuttamista iho-ongelmista. Tämän kun ei pitäisi mitään allergista reaktiota aiheuttaa. Plussana dödölle on vielä sekin, että se on erittäin riittoisaa..tulee siis tavallista dödöä edullisemmaksi vaihtoehdoksi!:)

Jonkun verran joutuu välillä väittelemään ihmisten kanssa asiasta, onko se luomuruuan, kalliimman suolan tai viljatuotteiden jättäminen jne. oikeasti niin kannattavaa ja vaikuttaako se loppupeleissä niin paljoa hehon toimintaan. Jokainen saa tietysti tehdä omat valintansa mitä syö, mutta itse olen ajatellut asian niin, että varsinkin kohta kun ruokaa aletaan taas vähentämään, ei ole ihan sama mitä sinne suuhunsa tunkee. Okei, kalori on kalori, mutta niistä saatavien ravinteiden imeytyminen kehon käyttöön on sitten toinen juttu. Jos esim. kalorit on muutenkin tosi alhaalla ja se "säälittävä" määrä ruokaa, mitä suuhusi laitat, ei sisällä ravinteita tai ne ei saasteista, raskasmetalleista, e-koodeista yms syystä imeydy, menee kropalta tärkeät rakennusaineet hukkaan..Tuloksena voin siis menettää dieetillä ne vähätkin lihat! Asia ei ole ehkä näin yksiselitteinen, mutta järjen kanssa pääteltävissä:D

Sitten noista treeneistäkin joku sananen

Perjantaina
kädet

1a. Penkkipunnerrus kapea 42,5kg 6*
1b.hauiskääntö istuen kp (vuorotellen) 6*

2a.Ojentaja köydellä niskan takaa 5*+pudotus

2b. polvihauis 5*+pudotus

3a. ojentaja taljassa vastaote 4*+3*pudotus

3b. hauis hammer 4*+keskitetty hauiskääntö tangolla4*+4*rest pause

4.Viparit sivulle 9kg 5*
5. Delt Triat:
5a.vaparit sivulle 4*
5b.nostot eteen kp 4*
5c.pystypunnerrus4*

Sairasta miten vie mehut toi treeni...

Lauantaina
jalat vol2

1.Etukyykky 62,5kg 5*+2*rest pause

2.Jalkaprässi kapea. 150kg 5* +2*rest pause

3a. bulgaarialainen askelkyykky 4*

3b.ojennukset 4*
3c.koukistukset maaten 4*
pari sarjaa tein loppurutistukseksi vielä vuoroparina putkeen ojennukset ja koukistukset
4a.pohkeet istuen 4*

4b.vatsarutistukset vatsakoneessa(?!?!)4*


Olo oli kuin höyhen (Not) vaikka se oli sivustaseuranneen näkökulmasta vain kevyttä pumppailua...(?!?!):D


Aurinkoista viikkoa odotellessa!:)





*M*

Ei kommentteja: