Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

030510

Näin on viikonloppu saatu kulutettua taas, no eihän tässä ajan kulumisen kanssa ongelmia ole ollut, onko kenelläkään viikonloppuisin? :) Eilen tein takareisi painoitteisen jalkatreenin ja kylkiäiseksi vatsoja ja pohkeita, kokeilin suorin jaloin maastavedossa tekniikkaa jonka bongasin Phil Heathin treenivideolta, eli koroketta varpaiden ja jalkapöydän alle. Treenin lomassa ajatukset vahvistuivat eräästä erittäin merkittävästä asiasta. Nimittäin treenaamisesta ilman omaa musiikkia. Jouduin sen pakon edessä tekemään kun kuulokkeet, taas, hajosivat (saisiko niitä säästöpakkauksessa?). Mutta täytyy antaa kyllä kehut näille mun viimeisille kuulokkeille, ne kesti yllättävän pitkään, elikkä ihan perus Philipsin Superb sound -malli. Varmaan on maailmassa monia parempiakin kuulokkeita mutten ole laiskuuttani jaksanut lähteä Sokosta kauemmaksi kuulokkeitani hakemaan, hintaa noilla kolmisen kymppiä.

Sunnuntaina olin sopinut kirpputoritreffit hyvän kaverin kanssa, ryysistä oli kuten aina Valtsussa mutta tehtiin me silti muutamia löytöjä, valokuvasin omat, Niken treenitoppi 3 euroa ja huivi 50 senttiä!


Sunnuntain treenikin meni paremmin, tai paremmilla fiiliksillä. Mikään ei voita silmämunia pullistavaa sarjaa ja hyvää räppiä korvilla, eihän?! Näin myös salilla Ninnun piiiiitkästä aikaa, se oli erittäin mukavaa, toivottavasti nähdään taas pian!

Vaikka bodaus on kai loppujen lopuksi melkoisen marginaalinen laji, on netti pullollaan kaikkea mielenkiintoista aiheeseen liittyvää. Viikolla ei pahemmin ehdi koneella hengailla, ja jo sinä aikana nettiin ehtii putkahdella kaikenlaista mielenkiintoista videota ja kuva päivitystä.
- Bramwell 10 days out@RXMuscle
Greene All Access @Flex
- Heath All Access @Flex (Jenkkimeininki :D)
- Nick Zak pätkä tuli myös katsottua, ihan hyvää juttua, voi laittaa vaikka pyörimään kun tekee safkoja..

+ kaikki blogit ja foorumit, aaaaaaaaaaaaaahdistavaa, ja niin ihanaa.

Testasin eilen ihan huvikseni pelkällä tangolla tuota Debbien videossa olevaa ojentajaliikettä joka muistuttaa hieman pull overin ja kapean penkin sekoitusta, hyvin otti ojentajaan ainakin täyden EDT -setin jälkeen.

Youtubesta katselin muutaman hauskan pätkän "muutaman" vuoden takaa, pakko rakastaa noita asuja!



Viikonloppuna tuli katseltua myös jakso jos toinenekin Sinkkuelämää, kiitos Sadulle siitä joka lainasi mulle kaikki tuotantokaudet. ;)

Kello on nyt tarkalleen 6:04 aamulla, aika alkaa vääntää aamun sosekeittoa ja eväitä. Iltapäivällä pikku pikku ostoksille Wellmaxiin... Kaikki on lopussa, vitamiinit, protskut, raakakaakaot, tauriini....! C-vitamiinia syön melko runsaasti päivittäin, ja nyt oltuani viikon ilman, voisin väittää että sillä on merkitystä mm.treenin jälkeisen lihasherkkyyden kanssa, ja se taitaa ollakkin ihan tutkittu juttu, muistelisin jostain lukeneeni..

-E

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Emma, jos joskus satut löytämään ne hyvät kuulokkeet,jotka eivät hajoa parin viikon käytön jälkeen, niin kerro mullekin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juu..nähdään, kun tehään tällit salille joku päivä! :) tai sit pitää mennä ihan kahville/teelle juoruamaan.. :)

emr kirjoitti...

Jutta: no nämä Philipsit on tähän mennessä olleet kestävimmät! Useamman kuukauden kestäneet (ainakin pari, heh). Ja toi viimeinen niitti niille oli kyllä itse aiheutettu kun nykäisin turhan rivakasti johtoa..

Ninnu: Ehkä se kahvi/tee olis hyvä vaihtoehto, kun juttua piisaa :) muuten ei kerkee treenaan ollenkaan!

Anonyymi kirjoitti...

JUu..huomasin viimeks, että pikkasen tuli höpöteltyy..ilmotan sulle kun mulla ois vapaata duunista niin sovitaan kahvittelut. :)