Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Herkistellään kroppaa ja mieltä


Intervallia juhannusriehana!

Kilpailu projektin varrella oman pään sisällä on tullut läpikäytyä kaikenlaisia ajatuksia ja syitä erilaisiin tuntemuksiin, ja itseään analysoi melkeinpä tauotta, henkisiä ja tietty lajinomaisesti niitä fyysisiä ominaisuuksia. Näin ensimmäisellä kerralla kaikki tuntemukset ovat uusia eikä vertailupohjaa täysin samankaltaiseen elämäntilanteeseen vielä löydy. Tuntemukset kropassa ja mielessä liittää helposti meneillään olevaan projektiin ja ne sallii itselleen helpommin, ja silloin ne helposti ottavat vallan kokonaisolemuksesta (aah nyt väsyttää Koska olen dieetillä!/Tämä asia ottaa pannuun nyt enemmän koska olen dieetillä!), vaikkei ehkä pitäisi kaikkia tuntemuksia nivoa siihen että elää miinuskaloreilla? Vai pitäisikö, koska juuri ne ensimmäiset askeleet eli viikot kisa-projektissa ovat ne vaikeimmat omien havaintojen mukaan (n.5-15/20 viikkoa), "alku aina hankalaa lopussa kiitos seisoo". Alussa on niin rakastunut jokaiseen offi-ruuanmuruseensa, että melkein polkee jalkaa jos hiilareista pitäisi nipistää 10g, kun taas näin loppusuoralla, asioihin on täysin eri perspektiivi, ja tietää että kyllä se jalka nousee ensi viikollakin, eikä siellä salilla hiilareilla treenata, vaan henkisellä kapasiteetilla. Kisa projektin (jonka tässä mustavalkoisesti rajaan kisadieettiin, vaikka todellisuudessa on yleensä kyse jopa vuosien suunnitelmallisesta etenemisestä) alkupuolella siis koulutetaan mieltä kohti kovenevia fyysisiä koettelemuksia, olisiko näin..?


 Viikkojen kuluessa mielen sietokyky kasvaa päivä päivältä, en voi tässä vaiheessa pitää henkisiä kykyjäni enää mitenkään samantasoisina kuin projektin ensimmäisellä viikolla. Jos vie itsensä fyysisesti tietylle tasolle (esim. treenatessa tai arjen kiemuroissa) mieli seuraa perässä, tuloksena on taas yhden askeleen vahvempi Sinä. Itsensä pitää altistaa uusille asioille/samoille haastaville asioille "päivästä toiseen", niitä päin vaan pitää kävellä, ja huomata niiden pienuus, ja omien voimavarojen suuruus. Saisinko näitä tilaisuuksia kasvattaa itseäni, jos olisin jatkanut turvallisella mukavuus alueella?

Näistä ajatuksista päästään siihen seikkaan, joka on mielessä pyörinyt viime viikot; kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että on kykeneväinen fyysisesti ja henkisesti viemään itsensä aina uudelle rajalle, ja kehittymään Sinuna. Omistaa perusterveys, jonka ansiosta saat suorittaa tämän kaltaista matkaa; eilen pyöräilessäni salilta pois näin nuoren pojan jonka jalka oli amputoitu, eipä poljin enää painanut loppumatkalla... Olla etuoikeutettu tunteilemaan suurella skaalalla herkistyneen mielesi ansiosta; huomata luonteesi ominaisuuksia jotka aiemmin ovat jäänet tasapaksun elämisen varjoon. Kiitollisuus kyvystä tuntea syömäsi ravinnon positiiviset ja myös ne negatiiviset vaikutukset kropassa uudella tavalla, ja käyttämiesi menetelmien ja muutoksien toimivuudessa ja oppia niistä, koska olet herkistänyt elimistösi aivan eri tasolle kuin mitä se on tavallisella tallaajalla. Etuoikeus kokea se todellinen voittajafiilis työntäyteisen päivän päätyttyä, kaksi kovaa treeniä tehneenä ja siinä sivussa muut velvollisuudet hoitaneena; Sinä voit vaan todeta: "no ei se niin kamalaa ollutkaan, pystyin siihen!".

Kiitollisuutta siitä millaista hedelmää panostaminen Sinuun Itseesi, Sinun kehittymiseesi voi kantaa; kukaan muu ei vaan voi kävellä niitä rappuja mitä kapuat tullakseni vahvemmaksi Sinuksi sisäisesti ja tietty ulkoisestikin, heh kivaa plussaa, ja samalla huomata, ettet oikeasti olekaan niin itsekäs - itsekkyys on jotakin aivan muuta kuin oman itsenäisen elämän kasassa pitäminen. Sitä paitsi "uusi vahvempi Sinä" pystyy varmasti tarjoamaan paljon enemmän elämyksiä ja apua myös muille. Kiitollisuus mahdollisuudesta tutustua mahtaviin ja pyyteettömiin ihmisiin, joihin et ehkä tutustuisi ellet olisi ottanut haastetta vastaan (itseltäsi, tai muilta) ja lähtenyt mukaan "kuvioihin".

Lista voisi jatkua loputtomiin, ja olla erilainen jokaisen ihmisen kohdalla joka on ottanut elämässään jonkinlaisen tavoitteen ja haasteen vastaan (vaikkapa perustanut sen unelmiensa yrityksen tms.) ja nauttii kovienkin ponnisteluiden ja uhrauksien ansiosta satoa kantavaa henkisen kasvun hedelmää, jihaa! ;)

-Emma


6 kommenttia:

Elsil kirjoitti...

Tämä on aivan mahtava kirjoitus! Sain hirmuisesti voimia tästä ja muistiin myös palautui se, että olen itsekin ajatellut juurikin näin! Viime viikon aikana se vaan jotenkin katosi, nyt on hyvä jatkaa taas!

Kiitos Emma, motivaationi kohentui tästä mahtavasta teksistä!!!

Tsemppiä nyt vielä tähän parin hassun viikkoon!

-Irina

emr kirjoitti...

Tää oli juuri yks jutuista joita toivoin että tää teksti antais, lisäpotkua kisaajille viimeisille hetkille :) Mahtavaa, kiitos Irina :) joskus on hyvä että niistä loppujen lopuksi yksinkertaisista ajatuksista saa vaan muistutuksen, tai juuri niinkuin sanoit; ajatuksista jotka on vaan hämärtyneet vaikkapa suorittamisen alle.. IISOT tsempit sinnekkin ;)!

map kirjoitti...

Hyvää ajattelemisen aihetta itse kullekin:)

Helga kirjoitti...

Yritin jo eilen kommentoida, mutta puhelimeen ei voi näemmä luottaa..
Tosi hyvä kirjoitus, Emma! Ihan samoja asioita mietin itsekin aikanaan ja mietin vieläkin. Hurjasti tsemppiä loppukiriin. Oli huippua päästä näkemään teitä huippukuntoisia klassikkimimmejä Lappeenrannassa! :)

emr kirjoitti...

Kivaa kuulla että näillä pähkinöiksi kutistuneilla ajatteluelimillä pystyy loihtimaan hyviä tekstejä ;)! Ihan huippua kun olitte kannustamassa meitä Lappeessa <3 Ja toivottavasti törmäillään hei myös Expossa!!

Nanna kirjoitti...

Hienoja ajatuksia. Itse koin tuon perusterveyden ja liikuntakyvyn menetyksen vakavan sairauden & amputaation myötä, mutta kovalla harjoittelulla&proteeseilla sainkin sen takaisin. Itse asiassa taidan olla nyt paremmassa kunnossa kun ennen sairastumista :) kovasti tsemppiä kisoihin!!! Kiitos hienosta blogistanne.