Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Low DPS!

Pikainen päivitys täältä pohjoisesta.. Mieli olis jo kesälaitumilla ja kuulen jopa seireenien kutsun mut piru toi helvetin koulu meinaa tulla jopa harrastuksen tielle. Jokseenkin oon huono suunnitteleen aikataulut niin, että ne pitäis ja aina oon samassa loppupisteessä: kiire, stressi, epätoivo, kaoottisuus. Masentavaa suorastaan rypeä tuossa olotilassa. Ja tähän päälle kun pohtii koko ajan omaa kroppaa ja sen toimintaa, jotta pääsis vielä kuntoon joskus, on soppa valmis. En ehkä ole maailman aikaansaavin ihminen, mutta omaamani turhankin suuri kilpailuvietti ei anna edes koulutöiden suhteen oikeutta lepsua vaikka edessä olisikin yksi suurimmista koitoksista. Eli parhaansa yrittää tehdä, kaikessa. Voisko sitä jotenkin antaa itelleen luvan joskus ottaa kevyemmin asioita eikä aina vaatia parasta iteltään. Kaikessa. Tässä tapauksessa en puhu kuitenkaan treenistä. Ei niistä edes halua tinkiä tai lepsua, ne kun ovat päivän hetkiä, jolloin ei tosiaan tarvitse keskittyä muuhun kuin sen omaan fyysiseen suoritukseen ja siitä saa palkaksi mielettömän fiiliksen. Hyvä treeni pelastaa paskan päivän, mutta paskaa treeniä ei pelasta mitkään...Tietysti näin monien asioiden "hallinta" pitäis ajatella voimavarana eikä vain taakkana, mutta hiukan tuo soveltaminen on välillä haastavaa. Emmalla on varmaan sanansa tästä sanottavana:D Mut hei kyl se tästä. Ihan varmasti:) Jos jotain on oppinut niin sen, ettei yksin kannata kaikkia asioita hautoo ja pohtia. Toiselle kerrottuna asiat kun saattaa jopa tuntua pienemmiltä mitä ne on pää.Toisaalta toisten voimavarat ja positiivinen asenne auttaa myös paljon ja niistä saa jopa vaikutteita. Et kiitos Emmulle mukavista päivityksistä! Jossain määrin vaikutteiden ottaminenkin on rikkaus!:D

Dieettiä siis takana kaksi viikkoa. Painon"pudotuksessa" tullut takapakkia sattuneesta syystä, mutta eiköhän tuo lähde "sillä millä se on tullutkin":D ei siis...Ja nyt kun valmentajaltakin tuli vielä postia, jossa stressaaminen kiellettiin niin pakkohan se on lopettaa. Oma järkihän ei riitä stressin aiheuttamien haittavaikutuksien tiedostamiseen:D Treenit menny..no suht hyvin..kai..On sitä ainakin vääsähtänyt niiden jälkeen. Riittääkö se?:D

Eilen työntävät

1.Dippi 12,5 kg lisäpainolla 5*
2. Vinopena kp 18,5kg 4*
3. Arnold press 13kg 5*
4a.ranskalainen mutkatangolla 5*
4b. Rannekääntö 5*
5a.Viparit 9kg 5*
5b.Pystysoutu rusettikahvalla5*
6a. takaolat 4*
6b. vatsasoutu 4*

Tällä viikolla pääsenkin taas intervallien kiehtovaan maailmaan..Tekiskö sen ulkona mäkijuoksun tai porrasjuoksun tiimoilla vai salilla tylsääkin tylsemmässä soutulaitteessa katsellen ruokaohjelmaa samaan aikaan..hhhhmmm..vaikee valinta xD

Tällä viikolla puristan koulun lisäksi kaikki mehut Kuopion kavereista, jottei heti lähtiessä tuu ikävä;D Aikaa jää siis muuhinkin. Esim wowin pelaamisen.. (kuva lavastettu;D)



Mun naapurilla on yskä..jo ei se mitään. Se on varmaan koko elimistönsä jo yskinyt ulos, mutta onneks se on niin sitkee et se jaksaa käydä tossa mun ikkunan alla tupakalla. Ihailtavaa taistelutahtoa! Täytyykin oikein lähtee halaan sitä kun se kestää elämäänsä.

Adios!

*M*

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Just want to say what a great blog you got here!
I've been around for quite a lot of time, but finally decided to show my appreciation of your work!

Thumbs up, and keep it going!

Cheers
Christian, iwspo.net

emr kirjoitti...

Hello Christian!
Thanks alot for super positive comment you dropped for us :)) BTW have you read our little "English introduction"?? http://emr-map.blogspot.com/2010/04/300410-in-english.html
-E