Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Sorvin äärelllä taas..

Hellurei täältäkin suunnalta vaihteeksi. Viimeiset viikot on meneillään ennen kesälaitumille pääsemistä, mistä johtuen täällä netin kiehtovassa maailmassa ehtii viettämään aikaansa..no aivan liian vähän. Liikaa juttuja, joita haluaisi lukea ja yleensä ne vaatii vähän aivokapasiteettiakin, jotta niistä sais jotain irtikin.. Tämän lajin blogitkin kun tuntuu olevan sen verran tiukkaa, asiapitoista tekstiä, että niidenkin lukeminen vaatii jokseenki enemmän kapasiteettia, mitä mulla on tällä hetkellä tarjota:D Mutta omaa aivokapasiteetin puuttumista en tänne tullut päivittelemään. Muiden lajia harrastavien ihmisten ajatusten lukeminen motivoi itseäni kuitenkin melko paljon. Lajin parissa viihtyvillä ihmisillä on kaikilla suurinpiirtein sama tavoite ja sen eteen jokaisen tekemät työt ovat pääsääntöisesti hatunnoston arvoisia ja mielenkiintoista luettavaa:) Yksinään välillä miettii, miten tämän koko lajin saa tavalliseen arkeen mahdutettua niin ettei koko aikaa tarvitisisi miettiä "jos teen näin, en voi tehdä noin". Onhan tää elämä valintojen maailmaa, mutta ei siitä niin vaikeeta kannattais itseleen tehdä. Hetken aikaa kun netissa lukee ja selailee muiden ajatuksia, selkeytyy omatkin "ongelmat" kummasti. Vaikka järkevän ajattelumaailman pitäis periaatteessa lähteä itsestä, antaa mm. lajin toinen harrastaja paljon motivaatiota omaan toimintaanikin ja ajatusmaailmaan. Onkin mielestäni tosi hienoa, että täältä netistä löytyy paljon innoikkaita "netti"bodaajia:)

Edeltävä viikko treenien osalta meni suunnitellusti: viimeisen plussaviikon punttailut tehtiin lihaskasvu silmissä kiiluen...Ilmeisesti siinä onnistuinkin kun paino oli noussut niiin mukavasti..jepjep!!:D Eilen alkoikin sitten kiristely kohti syksyä. Painoa on pudotettavana...paaaljon, mutta verrattuna siihen, minkälainen kunto oli ennen välidieetin aloittamista, ei vielä ole epätoivo iskenyt.. Mikä tietysti voi tässä vaiheessa olla ihan hyvä:D Koska en varsinaisesti ole koskaan aikaisemmin dieetannut ennen tuota ns. välidieettiä, olen tosi iloinen siitä, että olen käynyt sen läpi. Sen ansiosta oman kropan toimintaa on pikkasen oppinut ymmärtämään paremmin ja toisaalta olen henkisesti asennoutunut niin, että ymmärrän elämän koostuvan dieetilläkin muusta kuin treeneistä ja ruuista. Niinhän se onkin ja kuuluukin olla, mutta aika paljon sitä tuli välidieetin aikana jäätyä vain kyhnöttämään omaan nälkäiseen olotilaansa, kotiin. Ainakin tässä vaiheessa sitä jaksaa vielä ajatella noin..mutta toivottavasti tuo ajatusmaailma pysyy samanlaisena dieetin loppuun asti. Tietysti huonot päivät on väistämättömiä ja kuuluvat asiaan, mutta niiden avulla osaa toivottavasti arvostaa niitä hyviä päiviä kaksinverroin enemmän. Ja on hyvä muistaa, että ennen kaikkea tää on VAAN harrastus...xD ei siis koko elämä...(eipä!!)

Sattuuko joku tietämään jotain fysikaalista kaavaa sille, mitä sukille tapahtuu pesukoneessa..löysin nimittäin sukkalaatikosta 12 paritonta sukkaa. En mä tuhkimonlaillakaan lähde mistään ilman toista sukkaa, joten noissa pesukoneissa on ihan selkeesti joku juttu. Pakko olla!
Jos jotain aina hukkaan niin nyt lauantaina kerrankin myös löysin jotain. Viime tammikuusta asti olen yrittänyt etsiä, missä mun yksi kadonnut kookosöljypurkki mahtaa olla. Olin nimittäin varma, että olin tuonut sen tänne Kuopioon.. No nyt se sitten löytyi, ulkoa, sulaneen lumen alta...korkkaamattomana. Ei ne rahat menny sittenkään hukkaan. Tuskin neljän kuukauden lojuminen ulkona sen koostumukseen ja makuun on mitenkään vaikuttanut;D


Tämä tästä tällä kertaa, toisella kertaa taas muuta. Peukut pystyyn kaikille syksyn kisoja varten dieettaajille..ja tietty muillekkin:)



*M*

3 kommenttia:

Enzyme kirjoitti...

Moikka!

Totta puhut, että aika tiivistä tavaraa ihmiset kirjottelevat! Hieno juttu! :) Jos jotain positiivista hakee tästä saikusta, niin onpahan ollu aikaa lueskella kaikkien hengentuotoksia ja kerätä omaa motivaatioo taas kasaan :)

Pakko kommentoida vielä tota sukkajuttua... Musta tuntuu, että pesukoneilla on joku juttu just mun sukkia kohtaan; ei sinne ikinä kenenkään muun sukat samasta koneellisesta katoo :( Onneks bongasin supi-sukkapidikkeet :D Katoovat nyt ainakin pareittain! :P

Tsemppiä dieettiin!!

Terkuin,

Enzyme

Jonna1983 kirjoitti...

Kiitos Maarit motivaatiobuustista! Taas kerran loistavaa tekstiä, melkein kuin omasta suusta ja päästi, mutta paremmalla kieliasulla :D

Melkein jätin iltavenyt väliin, mut lattialle käypi nyt Jonnan tie ja venymään...

Teretulemast jälleen dieetin ihmeelliseen maailmaan! Täällä menossa viikko 4 ja, no, läskiä on yhä paaaaaaljon. Tuskin se millonkaan loppuu :)

map kirjoitti...

Saikku on henkisen bodaamisen kulta-aikaa:D Kiitos kovasti kommentista ja tsempistä Heidi:)

Jonna: huomenna onkin todellinen motivaatiobuustaus edessä kun esitellään toisillemme loppuun asti hiotut vaparit. Enää ei tarvii VAAN kuin päästä kuntoon xD