Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

050610




Hymyilkää, on lauantai!

Eilen illalla laskin tämän päivän kalorit valmiiksi sitä varten, että suunnitelmissa oli valmistaa pizzaa. Ja viljattomana toki, nyt alkoi varmasti kiinnostaa miten väsäsin pohjan;
- kookosjauhoa (30g)
- perunakuitua (20g)
- leivinjauhetta (10g)
- valkuaisia (150g)
- turkkilaista jogurttia (90g)
Taikinasta tuli melko vetinen ja rakeinen joten hieman jännitin miten se käyttäytyy uunissa. No noin vartin uunittamisen jälkeen mulla oli varsin hyvä pohja kasassa. Ohjeen mittamäärät sulkeissa siksi että vedin ne täysin hatusta, ja niitä ihan varmasti voi modata mielensä mukaan, yksi mitä itse ajattelin korjata, niin on ehkä vähentää valkuaisia pikkuisen, tai jogurttia, koska taikina oli pikkuisen turhan kostea (mutta siis toimi noillakin). Päälle halusin juustoa, joten proteiinimääriä kontrolloidakseni päätin tehdä kasvispizzan. Päälle viipailoin sitten kesäkurpitsaa, paprikaa (kaksi ensimmäistä lämmitin pannulla), tomaattia, herkkusientä ja alimmaiseksi tietty tomaattipyreetä. Mun pizzassa oli tarkalleen 548 kaloria, ihan sopivasti siis pikku välipalalle ;). Kuvatodisteet olkaa hyvä:

1. Tekele ennen juustoa




2. Juustolla..





3. Tadaa!




Positiivinen osuus hoidettu, niin siirrytään siihen rotuamme sydäntä lähempänä olevaan negatiiviseen osuuteen! ;) eilen päätin puolihuolimattomasti hieman venyttää/vetreyttää niskaa töissä ja siinä sitten kävi niin että joku "tuolla" otti nokkiinsa ja nyt on oikean puoleinen latsi/joku mikä ikinä pikkuisen kipeänä, mutta ei onneksi mitenkään vakavasti, tämän päivän jalkatreenissä en ehkä ala tekemään suorinjaloin vetoa, juuri se roikottamisliike/vaihe tekee kipeää.

Eilen olin nukahtanut piikkimaton päälle, ja siinä sitten kolmen tunnin kuluttua heräsin, ja jokainen voi kuvitella miltä selkä näytti tuon "session" jälkeen.. No hoitoaika lienee ollut ainakin riittävä! Nyt sulattelen pizzaa tuntisen tai muutaman ja sitten jalkatreenin pariin! Loppuun parit kuvat.


  

-E


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, hieno pizza! Alkaa Emmastakin kaivautua esille pieni kulinaristi.. ;)
Täytyy itekkin testaa samaan tapaan tehtyä pizzaa....

emr kirjoitti...

Kiitooos =) pitää arvostaa Sulta tulleita kehuja mun ruuista nti. kokki! varo vaan kohta ollaan työkavereita ;)
Oma ruokinta sun muu alkaa kummasti kiinnostaa kun lisää ruokavalioon kaikkea järkevää (mm.superia) ja Oikeasti hyvää kamaa (mm.luomua), henkiset voimavarat kasvaa, tietoisuus kasvaa (toivottavasti lihatkin) jne, kuten sä tiesitkin ;)!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, eiks ookkin ihmeellistä. :) Mä nykyään kuljen jo kaupoissakin ja mietin, että mitä ihmettä toi suklaanmakuinen brownies valmis-jauho oikein sisältää. (tämä tapahtui siis juuri äsken) Miks siinä lukee suklaanmakuinen eikä vain suklaabrownies...noh, kyllähän me se tiedetään. Mutta kyllä mä sanoisin, että ruokavalion kautta alkaa tiedostamaan jo ihan muitakin asioita..you know what I mean... ;)
Arvaas muuten mikä mulla on nyt uunissa? Ihan sun innoittamana... :D Selostusta voi lukea myöhemmin sit blogista. :)

Tässä sulle vielä yks linkki, joka varmasti kiinnostaa sua. Jos et ole sitä vielä nähnyt. http://www.youtube.com/watch?v=mYyDXH1amic