Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Step by step

Tosiaan nyt vietetään tunti tunnilta päiviä, ja välillä minuutteja, odotellaan viikonloppua. Tässä onkin sitten mukavasti aikaa myös saada omaan päähän se "olen huono ihminen" -skenaario, koska energiaa ei oikein ole mihinkään hyödylliseen tekemiseen (siivous, asioiden hoito, uuden opiskelu työtä varten!!!), ja se tehokas asioiden suorittaminen ja hoitaminen saa usein Hieman liian suuren huomion siinä, kun määrittelee itselleen esimerkiksi onnistuneesti vietetyn päivän. Joskus sentään mieleen tulee myös ajatus siitä että juuri nyt onkin hyvä vain olla sekä lepuuttaa kroppaa, eloskella ilman sen kummempia aikatauluja. Kaikenlainen kevyt viihde on ihan omiaan tähän tilanteeseen; esimerkiksi yle areenasta löytyvä Uusi Päivä -sarja, takuu varmasti rentouttava Muumit, ja ruutu.fi:stä löytyvä Dance.. ei mitään tämän vaativampaa kiiiiiitos. ;)

Kuvaa viime viikolta.
Tuntemukset ovat aika lailla samoje mistä kokeneempien kisaajien on kuullut/lukenut kertoilevan, ruuan jälkeen on hetken aikaa tosi hyvä ja energinen olo (kuten nyt kun kirjoitan tätä) ja sitten minuuttiviisarin liikahtaessa jalat tuntuu lyijynraskailta ja ajatukset alkaa painaa ja jopa ahdistaa. Että sellaista vuoristorataa kuuluu varmasti jokaisen kisaajan kotiin tällä hetkellä.

Eilen ja tänään treenaan vain kerran päivässä köykäisesti, ja huomenna on totaalilepoa, johon toki sisältyy poseerausta ja lihashuoltoa. Nyt jo huomaa että kroppa on saanut edes hieman palauduttua viime viikkojen tiukasta treenitahdista, tai sen huomaa edes ajoittain. Mutta esimerkiksi tämän aamun jumpan aikana olin melkoisen pihalla, no loppusarjoissa alkoi jo vissiin veri kiertämään päähän asti, kun loppujen lopuksi fiilis olikin "ihan jees".

Eilen oli myös Miken kuvaukset mistä olin tosi innoissani, mutta sitten iltapäivästä Mike laittoi mailia että kuvat meni v******, ei saatu tarpeeksi kontrastia. Kyllä ketutti, ei tule tällä hetkellä ihan huvikseen joka päivä laitettu sellaista maskia naamalle, eikä hiusten laittoon tule uhrattua muutamaa minuuttia kauempaa pelkkiä treenejä varten, no, it is what it is.. :(....

-Emma

Ei kommentteja: