Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

hei olen foodholisti!


Eipä auta päivittely asiasta, miksi en ole blogannu tänne kuulumisiani ja "body" elämääni,mutta teen sen siliti. Aika moista mentaalista vuoristorataa elellään tällä hetkellä.. Ulkopuolisesti siis ihan normaalia. Mukavaakin jopa: treenailla saa oman aikataulun mukaan, syödäkin saa ja aikaa niin koululle, kavereille ja muillekin mukaville asioille on enemmän. Pään sisällä sitä sitten käydäänkin toisenlaista kamppailua. Liiankin usein. Niin kauan kun on tekemistä eikä kotona tarvitse hengata ylimääräistä aikaa, kaikki sujuu suhteellisen mutkattomasti. Kotona sitten odottaakin se kisadieetin jälkeinen helvetti: mitä söis..., jos tosta vähän ottais..., ja jospa otan vielä vähän lisää.. no nyt kun on vituiks jo mennyt niin menköön kokonaan. Lopputuloksena saan kruunattua olotilani helvetin huonoks eikä siitä syödystä ruuastakaan taida olla mitään muistikuvaa tai aitoa nautinnon tunnetta. Ruoka-aineet eivät kuitenkaan ole olleet sieltä puhtaimmasta päästä, mikä varmaan osittain myös ajaa mielen hyvin surkeaksi välillä. Viljat kun ei noita aivoja ainakaan ruoki valoisammaksi. Ja kun periaatteessa kukaan ei katsele tai sano vierestäseuraajana asiasta mitään tai kommentoi vain " etköhän sä nyt saakin syödä" niin sillä on sinetöity koko helvetillinen kierre ja aamulla peilistä katsookin moonface uhriksi joutunut tyttönen. Se mentaalinen taistelu, mitä näiden asioiden kanssa sitten käydään pitkin päivää ja päivästä toiseen, pitäis sit saada tänne kauniisti kirjoitettua.. ompa jäänyt siis päivittelyt vähemmälle. Itseni kaltaiselle suorittajalle epäonnistuminen ja periksi antaminen on vaikeeta eikä sitä mielellään kenellekkään myöntäiskään. Se, mikä asiasta on saanut julkaisukelpoisen on, että tämän kanssa tuntuu pinnistelevän niin moni muukin kisannut ja tuntuupa toisaalta tää vuodattaminen helpottavan omaa oloanikin. Hyvä niin...

Emma ehtikin jo päivittämään kauniimmin tuon ruoka-addiktoitumisen ja saipa teksti omiakin ajatuksiani herätettyä, jopa valoimaksi.. ja toisaalta kuinka väärin periaatteessa on edes myöntää, että helpottuu asiasta kun muutkin ovat "epäonnistuneet"... typerää, mutta totta. Kovasti vaan odottaa, että tästä ikävästä vaiheesta pääsee eroon. Taistelu moisten asioiden kanssa on jokseenkin täysin turhaa ja typerää jo pelkänä ajatuksena. Energia ja kiinnostus muista asioista jää olemattomiin kun ajatusmaailma liikkuu ainoastaan taas jälleen ITSENSÄ mollaamisen tai ruuan ympärillä. Koska dieetillä on ehtinyt hapotusta ja muuta ikävää olotilaa sietämään, on päälle jäänyt niin sanotusti "kivunsieto" kyky, jota myös syödessä tuntuu toteuttavan. Lopetan siis vasta kun tunnen kipua. Käsittämätöntä, mutta totta. Valitettavasti.

Sitä on joskus ihmetellyt, miten joku voikaan dieetin jälkeen lihoa nopeasti siihen dieetin lähtökuntoon kun oikeasti on sen suuren duunin kuntonsa suhteen kuitenkin tehnyt. Enää en asiaa ihmettele yhtään. Se olisi ihan mielenkiintoista tietää onko miehillä vastaavanlaisia ongelmia yhtä paljon vai onko tämäkin naisten estrogeenihelvettien tuottamaa etuoikeutta:D

Muutenkin yrittää vähitellen päästä kisadieettiajatuksesta pois eikä palata niihin tilanteisiin koko ajan, koska se ei tunnu tässä tilanteessa auttavan yhtään ja niistä jauhaminen tuntuu lähinnä jo muidenkin puolesta raivostuttavalta. Se kun on jo tehty ja läpikäyty juttu.. Voipi olla, että konkreettisesti lähellä oleva kisatähtäin auttais noissa ruokajutuissa kun olis taas jotakin mihin tähdätä. Se tietty tähtäin kun tuntuu olevan se suurin syy, miksi koko dieetin on läpi pystynyt käymään. Omassa tilanteessani vaan kun tiettyä tähtäintä ei lähitulevaisuudessa ole, ei selkärankaa tunnu riitävän edes terveiden ruokatottumusten ylläpitämiseen. Keinoja tästä selvitämiseen on ajan lisäksi varmasti muitakin, mutta pelkästään asian "ääneen" sanominen tuntuu helpottavan.

Hattua nostaan siis kaikille, jotka ovat kisadieetin jälkeen päässeet pienin kiusauksin nomaaliin elämään kiinni.

Treenejä alan päivittelemään enemmän kunhan se priorisointiohjeistus joskus ilmestyis näyttöpäätteelle;P

(kuva
:http://blog.palomaki.fi/kuvat/porsas.jpg)

*maarit*

8 kommenttia:

Enzyme kirjoitti...

Kiitos tästä vuodatuksesta Maarit!! Loistavaa tekstiä! Tsemppiä sinne ja vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, niin kyllähän se siitä taas :)

Terkuin,

Heidi

Kappu kirjoitti...

oi voi, i feel you. vaikka en olekaan kisannut, mutta tiedän mitä käyt läpi. itse dieettasin tosiaan 28 vkoa tänä vuonna, ilman kisoja. 3 kk meni toipuessa ja pakkomielteet ja masennut ja ruokakeskeisyys ja syyllisyys helpotti vasta kun jätin vaakan kokonaan pois ja lopetin hiilarit kokonaan aterioilta (herkuissa sallin).

paino lähti tasaantumaan ja möhömaha muumikunto loppui kuin seinään kun lakkasin stressaamasta painoa, eli en nähnyt sitä vaakalla. nyt olen ollut yli kuukauden ilman tietoakaan siitä kuinka paljon painan. riittää, että tarkkkailen vaatteista.

hiilareiden pois jättäminen lopetti myös nälän ja pakkomiellisyömisen.

tsemppiä!

massaminna kirjoitti...

Uuh...kiva kun kirjoitit tuntemuksistasi. Itse kun täällä kamppailen syömisongelmien kanssa ja pirun vaikeaa todella on, vaikeampaa kuin muistin. Kun olen muutamilta kisaajilta kysellyt heidän ongelmistaan dieetin jälkeen niin on tuntunut siltä, että olen ainut, joka taistelee pullahtamista vastaan. Ei muilla mitään ongelmia syömisen suhteen ole....sinänsä sitten "kiva" etten ole ainut foodholisti.

Erika kirjoitti...

Kisojen jälkeen keho ja mieli= koko paketti (eli sinä) hakee tasapainoa äärimmäisen kovan nälkäkauden jälkeen. Keho on kaikesta kisaamiseen, kireytymiseen ja treeniin liittyvästä euforiasta ja innostuksesta huolimatta kokenut pitkän stressijakson (eihän sitä dieetillä tajua, silloinhan sitä jaksaa punnertaa vaikka autoja ilmaan jos on pakko), joka ihan oikeasti tarvitsee aikaa palautuakseen. Olen huomannut ettei varsinkaan tässä vaiheessa keho toimikaan yhtälailla kuin kone kuten dieetillä oli tottunut. Tähän liittyy myös syömisen hallitsemattomuus (jonka kokee myös psyykkeen "pettämiseksi")- kaikki johtuu vain luonnon omista mekanismeista eli kehoosi "sisäänrakennetusta toiminnosta" saattaa kehoosi taas lisää rasvaa jne. Ärsyttävää mutta totta.
Minun vinkkini: Antaudu offikaudelle. Ajattele tätä jaksona, jolloin tunteet ja hormooniheittelyt käyvät kuumimmillaan. Kyllä se kohta helpottaa, kokemuksen kautta lupaan sen:). Painonnousu kyllä tasaantuu ja keho löytää tasapainonsa. Rakasta kehoasi ja itseäsi! Olet kallisarvoinen, olet vahva, olet päättäväinen. Vedithän itsesi huikeaan kuntoon, mihin vain harva nuori nainen pystyy. Kyllä siellä yhä on tuo sama lahjakas ja tarmokas paketti (Maarit ja Emma myös)kuin syksyllä!
Tsemppiä!

Jonna1983 kirjoitti...

Hei, olen Jonna ja olen foodholisti sekä sokerihiiri! Välillä helpottaa ja välillä on vähän vaikeampaa. Asioita ei yhtään helpota mies, joka herkuttelee joka vkl. Mun pieneen mieleen kun vaan ei aina välähädä se etten voi syödä yhtä paljon kuin melkein kaksi metrinen ja reilu 140 kiloinen mies :D

map kirjoitti...

Helpottavaa kuulla että toiset kamppailevat saman ongelman kanssa vaikka tätä olotilaa ei muille toivokaan. Kai tämäkin tosiaan kuuluu osaksi sitä itsensä löytämistä ja kroppansa kuuntelua ja "rakastamista". Olishan se hienoo et itseään pystyis patistaan koko ajan parempiin suorituksiin ja jättämään esim sen ylimääräisen ruuan syömättä... olenko nyt ihmillinen moisellä mättöämisellä itseäni kohtaan vai vaan heikkoluontoinen...siinäpä onkin itelleen joka kerta pohdittavaa...

Kiitos vinkeistä ja vertaistuesta! Se merkitsee paljon enemmän kuin se pullapussi:)

Broccoli Princess kirjoitti...

Maarit, tiedän kaikki noi sun läpikäymät fiilikset. Ja voin kokemuksesta sanoa, että kamppailu ottaa aikansa! Minusta on tärkeää miettiä, miksi alunperin lähti kilpailemaan. Oliko se nimenomaan kilpailemisen vuoksi? Vai siksi, että halusi "elämänsä kuntoon" ja ajatteli sen pysyvän myös kisan jälkeen?

Mä soimasin (ja edelleen teen niin ajoittain) itseäni vuosia, koska koin epäonnistuneeni kisadieetin kanssa siksi, kun kroppa ja mieli eivät totelleet haluamallani tavalla kisan jälkeen.

Tosiasia on kuitenkin se, että ne jotka pystyvät orjallisesti noudattamaan kisoista palautumissuunnitelmaa, ovat enemmänkin poikkeus kuin normi. Kisadieetin jälkeen moni kisaaja piiloutuu omaan maailmaansa, koska nämä samat fiiliset toistuvat joka puolella. KAIKILLE ei käy näin ja nostan kyllä hattua niille, joilla mitään mörköjä ei kaapeista ala tippuilemaan.

Jos miettii tuota kisanjälkeistä kropan ja mielen muutosta "onnistumisen ja epäonnistumisen" kannalta niin tässä on kysymykset jotka minulle ainakin tuovat rauhan...

Ajatus: "Minun kroppani ei olisi kuulunut muuttua näin eikä minulla kuuluisi olla tällaisia mielihaluja. Olen epäonnistunut kilpailijana."

Kysymys: Onko se totta? Voitko olla varma, että se on totta?

Miltä sinusta tuntuu kun ajattelet tuon ajatuksen?

Kuka sinä olisit ilman tuota ajatusta?

Uusi ajatus (joka on totta): "Minun kroppani kuuluu muuttua näin eikä minulla kuuluu olla tällaisia mielihaluja. Olen onnistunut kilpailijana."

Tämä on todellisempi uskomus, koska näin käy suurimmalle osalle joka tapauksessa :) Lisää tästä kyselymenetelmästä löytyy täältä: www.thework.com.

Ihanaa joulunodotusta ja pumpulinpehmeitä ajatuksia! Kaiken kuuluu olla juuri niinkuin se on nyt.

map kirjoitti...

Kiitos Kaisa viestistäsi..niin ja mukavasta jouluntoivotuksesta, mikä postilaatikosta tipahti muutama päivä sitten:) ajatukset omasta onnistumisesta ja epäonnistumisesta kantaa edelleen päivittäin.. näin sen kai todellakin kuuluukin olla..asioiden hyväksyminen kun vie aikansa. Täsät riittäisi puhuttavaa vaikka kuinka paljon.

Lämpimiä ajatuksia myös sinne suuntaan ja onnellista joulua:)