Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Produktäävinen hyvän mielen päivä


Heipsan,

tänään nousin niin oikealla jalalla kuin on mahdollista. Mietin mielessäni syitä hyvään fiilikseen (everything happens' for the reason?!). Pienen paussin jälkeen aloittamani D-vitamiini tankkaukset? Inositolin käyttöönottáminen tauon jälkeen? reilut omegat? Puhdasta ruokavaliota Yhtään Tietenkään väheksymättä :). Oli mikä oli tai vaikka kaikki yhdessä, niin tuntuu toimivan. Tuo D-vitamiinitankkauksen olen havainnut toimivaksi jo aiemmin, kyse on siis tästä:
"Poliquinin suositus suomalaisille olisi käyttää 35 000 IU (875µg) kaksi kertaa viikossa jaettuna päivän aterioille (esim. 15 000 IU x 1, 10000 IU x 2). Tämä oli nyt erilainen suositus kuin kesällä, jolloin hän suositteli 10 000 IU päivässä. Joka tapauksessa näin viikottaiseksi määräksi tulee 70 000 IU (1750 µg). Poliquinin viimeisimpien kokemusten mukaan tällainen sysäyksittäinen annostus toimii useimmille ihmisille paremmin seerumin D-vitamiinitasojen nostamisessa kuin päivittäinen, tasainen saanti. Tätä tulisi ylläpitää 8-12vk ajan ja sen jälkeen tiputtaa annostusta ylläpitoannokseen, joka riippuu tarpeesta (talviaikana keskimäärin 5000 IU /pv). (Kaisa Jaakkola)"
 Eli esimerkiksi käyttämilläni Poliquin D3- tipoilla tuo tekisi n.18 tippaa kahtena päivänä viikossa.

Hyvillä mielen siis suuntasin salille, jossa alkuviikko vedetään nupit kaakko -asennossa ennen muutaman päivän huilia. Tänään selkää ja olkapäitä:

1A. Leuat vastaotteella x5
1B. Pystypunnerrus seisten, niskan takaa x5
2A. Alatalja, vastaotteella x5
2B. Vipunostot sivuille x5
3. Kulmasoutu käsipainolla x3 (jäi 3 sarjaan koska onnistuin jotenkin käsipainoa siirtäessä venäyttämään latsin, ja ajattelin että selkäreeni oli tässä.)
4A. Pystysoutu taljasta x5
4B. Takaolkapääveto taljasta x5
..Jos sitä selkää kumminkin vähän lisää, kun ei se enää tunnu pahalta...
5A. Ylätalja, lapiokahvalla x5
5B. Kulmasoutu, power smith -räkissä x5
6. Vuoropumppausta: Pystypunn. ja kulmasoutu käsipainoilla x2

Taas siis pikkumuistutus itselleni siitä että pitää olla tarkkaavainen myös muulloinkin kun varsinaisesti liikettä suorittaessa, esimerkiksi juuri painoja siirrellessä, onneksi kipu jäi lyhyeen, kop kop, eikä toivottavasti palaakkaan itsestään muistuttelemaan. Treeni oli oikein hyvä muutoin ja euforinen olotila saavutettu.

Hyvillä energioilla ja mielillä jaksoin vihdoinkin puuttua tuohon varmaan yli kuukauden päivät kertyneeseen pyykkivuoreeni, sekä vielä laatia raporttia ja ruokavaliota asiakkailleni!

-Emma



...umm tsiki umm tsiki umm tsiki....

4 kommenttia:

Rautateemu kirjoitti...

Kiva lukea treenipäivitystäkin :) Nyt kun vielä Maaritkin jaksain laittaa päivitystä treeneistään niin olispa kiva ;)

T

map kirjoitti...

Tullee tullee kun on loppuviikko vapaata:)

Anu kirjoitti...

Muistanko ihan väärin, vai onko Emma sulla Klean Kanteenin -juomapullo? Mistä olet sen tilannut?

emr kirjoitti...

Morjens Anu, ei mulla ole Klean Kanteenia, vaan Sigg jonka sain Rautateemulta lahjoituksena =).

Klean Kanteeja saa näköjään edukkaasti esim. Amazonista: http://www.amazon.com/s/ref=pd_lpo_k2_dp_sr_sq_top?ie=UTF8&keywords=klean%20kanteen&index=blended&pf_rd_p=1278548962&pf_rd_s=lpo-top-stripe-1&pf_rd_t=201&pf_rd_i=B002VIZ6IU&pf_rd_m=ATVPDKIKX0DER&pf_rd_r=0P5GJVE7TG9YDE41DTNP .
Jos tuolta osaa tilata, mä en osaa! =P