Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Intervalleja lisää, SOUTAEN, kiitos...;D


Päivittely on taas melkein viikon ajalta jäänyt taka-alalle. Mitään treenitaukoa ei kuitenkaan ole takana (edelleenkään) vaan ainoat vapaat tunnit tähän ihanaan harrastukseen tuntuu löytyvän viikonlopulta jos ei kovin sosiaalista elämää harrasta. Nyt dieetillä tuntuu tämä sosiaalinen kanssakäyminen olevan erittäin minimaalista kun ruokailujakaan ei halua venyttää ja nälkäisenä ei nukkumaan halua mennä vaikka se onkin tällä hetkellä melkein väistämätöntä. Lisäksi aterioita en ole enää valmis suuremmin jakamaan, jotta maha olisi edes puoliksi täynnä pari kertaa päivässä. Eli siis iltarientoja ei suuremmin ole:D Emma tuossa kirjoittiin hyvän päivityksen tuosta ruokavaliosta ja olen itse myös pidemmän aikaa jo käyttänyt tuollaista pienikalorisempaa ruokavaihtoehtoa. Omaa järkeä käyttämällä kun pystyy dieetinkin aikana olemaan energinen ja kylläinen (ainakin tunnin verran päivässä) kun ruokamäärät ovat suuria. Esimerkkinä laitan yhden ruoka-aine muutoksen: Treenin jälkeen alkuperäisen ohjeen mukaan hiilareista tulee 45g riisistä ja 150g kasviksista +prodet. Voin kertoa, että tuo määrä ei täytä kolmasosaksikaan tätä pohjatonta mahaa. Käytänkin vaihtoehtoisesti joko noin 180g bataattia ja 300g kaalia, höyrystettynä. Ja jos on tosi suuri nälkä, muutan höyrystetyt bataatit porkkanoiksi. Siitä kyllä täyttyy:) Se siitä...Valintojen maailma siis:) Tiistaina pidin siis ansaitun lepopäivän, paitsi että käveltiin Emman ja Maaretin pojan kanssa kaupungilla hetki ja vielä keskustasta salille hakemaan porukan ainut treenipäivän omaava pumppailija;) Sekin kävely tuntu vähän turhan rankalta.. Keskiviikkona etelän vieraat lähtivät takaisin kohti hektistä elämää. Vieraiden ansiosta alkuviikko sujui nopeasti ja erittäin hyvissä merkeissä. Sen vuoksi varmaan painokin laski mukavasti..Niistä lukemista on tietysti tultu jo ylöspäin..nauraisin jos jaksaisin.. Loppuviikko onkin ollut vähän väsyneempi ja kelloa tulee katsottuakin vähän väliä, että milloinkas sitä sais pöpertää jotain seuraavaks tai keittää kahvia...

Sitten vähän noista treeneistä kanssa jotain mainintaa..


Keskiviikkona jalat


1.Etukyykky 80kg 5* 4-6

2.SJMV 90kg 3*7 80kg 2*7

3.askellyykky smithlaiteessa
4.Pallokyykky kp 11 kg 5*10-12

5a. GHR selänojennuslaitteessa lisäpainolla

5b. Pohkeet seisten hackissa


Pikku hiljaa tuntuu voimatasotkin alenevan dieetin edetessä ja edelleen tuo etukyykky on haastava kun yläkroppa ei meinaa jaksaa yhtä hyvin kuin jalat, joten täytys vaman harkita liikkeen vaihtoa,jotta jaloija pystyis silti rääkkäämään täydellä teholla.


Torstaina nyrkkeilytreeni. Tempotreenit kunniaan!!!! Jos oikein haluais itseään rääkätä niin voisi mennä muutaman erän kokeilemaan sparrausta pitkästä aikaa. Siinä sitä hupia riittäiskin. Siis muille. Ei mulle!

Perjantaina vuorossa yläkropan pumppitreeni

1a.avustettu leuanveto leveä vastaote 4*14-17

1b. penkkipunnerrsu vinopenkkikoneessa 4*15-20

2a.arnold press 8kg 4*16-20 + vapunostot 7kg 3*17-20
2b.Kulmasoutu kp 26kg 4*15-20

3a.Keskitetty hauiskääntö mutkatangolla 4*

3b. ranskalainen punnerrus maaten 4*

4a.takaolat kp 8kg 4*20

4b. vatsarutistuksen koneessa


10 min kävelymattoa ja pyöräily tuntureille (neulamäkeen)


Tänään ja huomenna tuplatreenit päivät..niinkuin näyttää sattumoisin Emmallakin olevan..Olen yllättynyt sinänsä:D Molemmat varmaan heräileekin yöllä samaan aikaa vessaan.
Kävin siis tekemässä aamupäivästä intervallin 30-30 soutaen 13 min ja loppuun 10 min palauttavaa kävelymatolla. Alkaa jokseenkin tuntumaan tuo intervallin liiankin raskaalta. Samoihin tehoihin ei meinaa päästä kuin muutama viikko aikaisemin ja jo neljännen minuutin kohdalla ottaa jo melkein lukua. Siinä taisi olla tämän viikon pisimmät 13 min! Ennen päivän toista ja tärkeämpää treeniosuutta siis aimoannos istuskelua ja aivotoiminnan virittämistä eli Astro-tv:n seuraamista! Asiaohjelman ykkönen, heti kymppiuutisten jälkeen;D

Ai niin..Virallisempi osuus (joita täällä usein sateleekin): Olemme Emman kanssa päässeet osaksi Wellmaxteamia. Pääsemme siis sinne muutaman kauniin naisen ja ei niin kauniin miehen jatkoksi ;) Pyritään tietysti ylläpitämään teamin jo entuudestaan kovaa tasoa:)

Loppuun vielä suolaa haavoihin. Eilen kun oli ensimmäinen mahdollisuus seurata jääkiekkoa niin kuinka sitten kävikään!?!?! Oli pakko lopettaa kesken koko ottelun seuraaminen, joten lopullisesta tuloksesta ei ole tietoakaan:D


*M*

10 kommenttia:

Jackman kirjoitti...

Isot onnittelut Wellmaxiutumisen johdosta niin Maaritille kuin Emmallekin!

Ihan todella mielenkiintoisia juttuja treenistä ja muustakin elämästä "lajin parissa" jopa näin miehisestä näkökulmasta.

Keep on rockin' !

emr kirjoitti...

Heippa,kiitos paljon, on todella ilo olla osa tiimiä :)!

Ja kiva kuulla että olet tykännyt meidän korkokenkäkouluista ja meikkivinkeistä ;))

map kirjoitti...

Kiitos kiitos:) Joo nää joka naisen ongelmat on mukava jakaa kaikille. Oppii sit miehetkin ennemmän tavallisen naisen oikuista;D

Jonna1983 kirjoitti...

Heiii, onneva sponssista täältäkin!

Jackman kirjoitti...

Korkokenkäjuttuja & meikkivinkkejä ei voi koskaan olla blogeissa liikaa ;)

Ja kun näitä naisten oikutteluita seuraa niin ei tunnu omatkaan ongelmat enää niin suurilta ;D

tsemiä reeneihin!

Inka kirjoitti...

Onnittelut kummallekkin sponssista!

map kirjoitti...

Kiitos ja kiitos:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Teidän blogia seuraavana mutta sen enempää teitä en tunne ja siksi kysynkin että kun olette kuin kaks marjaa tuossa yllä olevassa kuvassa, että oletteko kaksoset tai vähintään siskokset kun olette niin samannäköiset?
Tsemppiä teille treeneihin!

map kirjoitti...

Moikka ja kiitos tsempaistä, niitä tarvitaan:)

Ei olla sisaruksia, saati kaksosia:D Tosin ala-asteelta asti ollaan tunnettu toisemme. Yhdennäköisyyttä en kyllä näe, mutta koko on melkein sama (xD)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut tosiaan sponsorista! Hienoa! :) Kävin wellmaxin sivuilla ja mitä, aiotko Emma lavalle classicissa!? Jostain syystä olen nimittäin koko ajan kuvitellut että lajisi olisi kehonrakennus.