Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

230310

Törmäsin viikonloppuna kollegeen, ette olis kuitenkaan uskoneet joten otettiin valokuva ;)



Eilen maanantai aamuna olin salilla jo ennen kuin monet muut, valmiina jalkojen pitkiin sarjoihin. Aloitin vaakahack - ojennus kombolla. En tiedä johtuuko se käyttööni ottamasta Plasma Jetistä vai mistä mutta saan ihan törkeen kivualiaan pumpin aikaan etureisissä viimeistään ojennuksissa. Tuosta jatkoinkin smith- kyykky variaatioon, eli laitoin lankun kantapäiden alle, ensimmäiseen sarjaan ahnehdin ihan liikaa painoja, ja voin kertoa että tuossakin voidaan hädin tuskin painoista puhua :D mutta nekin oli liikaa ja ensi kerralla taidan tyytyä pelkkään tankoon saadakseni edes 6 toistoa aikaan! Smith kyykyn kaverina tein pallokyykky -variaation jota olen aiemminkin tehnyt, eli niin että jalat tulee reilusti eteen. Loppuun sitten askelkyykkyä hackissa. VARIAATIO! huomaatteko, variaatiot kunniaan! hhe.
Plasma Jettiä on mm. Maarit mulle joskus kehunut ja päätin sitten kokeilla ko. tuotetta. Totuushan on se ettei mikään pilleri tee kovaa treeniä sun puolesta mutta antaa ehkä pientä ekstra potkua.

Ja sitten kokkausnurkkaan! Mustikkapiirakka, No Added Sugar or Grains!! Version 1.

1. Tehosekoittimeen 150g banaania ja 180 g valkuaisia
2. Tehosekoittimesta valmistuvaan tuotokseen "jauhot" sekaan, itse en käyttänyt enää tässä vaiheessa sekoittamiseen tehosekoitinta vaan ihan itse vatkasin. Kookosjauho 40g ja leivinjauhetta 5g.
3. Seos johonkin vuokaan, voiteluun kookosöljyä. Seuraavan satsin ajattelin laittaa kyllä leivinpaperille ettei jää milliäkään vuokaan kiinni :).
4. Päälle mustikkaa, vaikkapa 150g.

Itse vetäsin koko piirakan ennen jalkatreeniä, arvot ja määrät siis laskettu treeniä edeltävän ateriani mukaan, joten noissa voinee fiksailla omien tarpeiden mukaan! Niin ja, en laittaisi reseptiä tänne ellei olisi ollut muikeen maukasta. ;)


-E



4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kuulostaa aika herkulta toi mustikkapiirakka ja mikäpä iloisempi asia vilja-allergikolle kuin se, että sinulla on gluteeniton resepti. Ehdottomasti testaan! :))

Anonyymi kirjoitti...

Toi piirakka menee kokeiluun välittömästi :D

Maaret

Jonna1983 kirjoitti...

Plasma Jet on kyllä tosi hyvää kamaa! Ainoa huono puoli on, että niiden teho laimenee melko nopeasti.. :( Vois testata tota piirakkaa :D

emr kirjoitti...

Kertokaapa plikat sitten oliko hyvää =)