Girls just wanna have life, laugh, and yes, muscles.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

050410

Hellureit vaan!

Kuopiosta ollaan kotiuduttu. Viikonloppu ulkona omista ympyröistä, ihan terveellistä mielestäni, nyt voi taas elää hyvällä omalla tunnolla omaa itsekeskeistä arkea. ;)
Lauantaina käytiin aamujumpalla Maaritin kanssa kun muut seurueen jäsenet vielä vetelivät sikeitä. Itselle tuo treeni olikin viimeinen ennen tämän alkuviikon kevennysjaksoa ja jalkatreeni tein, mutta senhän te luittekin jo Maaritin tekstistä. Nyt on yksi periodi takana tätä käsiin painottuvaa treeniohjelmaa, treeniä joka toinen päivä, olen tykännyt, kehitystä en osaa arvioida, tottahan toki paineita on vähän enemmän kuin kiristellessä, toivottavasti hieman on liha lisääntynyt, ettei vaan paineet.

Treeniajankohdan vaihtaminen aikaiseen aamuun on onnistunut mielestäni hyvin ja se tuntuu mielekkäältä. Illalla töiden jälkeen on sitten mahdollisuus tehdä vielä jotakin muuta, usein minun kohdalla se tarkoittaa vain kotona hengaamista, seuraavan päivän eväiden tekoa ynnä muuta hurjaa, no, onneksi pään sisällä on useimmiten ihan hyvät bileet. :)

Kuopiossa vierailtiin kauppahallissa jossa sitten vietettiin tovi jos toinenkin päät syvällä kahvipuodin papupurkeissa, tuoksut oli meinaan sairaan hyvät. Päädyttiin ostamaan appelsiini- ja minttu-suklaa -kahvia. Ja tähän väliin onkin sopiva mainita, että olen päässyt pahimmasta kahvikoukusta pois. Normaalina päivänä olen juonut enää yhden kupin kahvia, ja joinakin päivinä menee se toinen kuppi, esim viikonloppuna kun muut söi herkkujaan niin join seurana kupposen. Ja oikeastaa mitään järkyttävää himoa kahviin ei ole. Tosin onhan hyvä kahvi luomukermalla ja kanelilla edelleen hyvän makuista! Ostin myös Ekolo nimisestä ekokaupasta (ihana paikka!) uutta Sweet Power -teetä itselleni, joka sisältää runsaasti kofeiinia. Tänään maistoin tuota Sweet Poweria ensimmäistä kertaa ja maku oli erikoinen, ajatuksia herättävä :) Jännintä oli lopussa tuleva todella makea tujaus, taitaa olla peräisin lakritsijuuresta.


Olen nyt vähän innostunut katsomaan leffoja. Saa hetkeksi muutakin tuonne pääkoppaan kuin omat ajatukset. Raskaat draama- ja kauhuelokuvat eivät oikein ole mun juttuja, ainakaan vielä, joten pitäydyn ns. kevyissä katsottavissa, joissa on mieluusti jokin sanoma ja esimerkiksi visuaalisuus on sydäntä lähellä. Fantasia leffoja on mukava katsoa, mutta näissäkin on poikkeuksia, en voi sietää jos johonkin muumioleffaan aletaan sotkea nykypäivän tekniikkaa tms, ja yleensäkin sitä jos samaan leffaan yritetään tunkea jokaista genreä. Ennen Kuopioon lähtöä katselin leffan Jali ja suklaatehdas, jossa toki visuaalisuus oli omaa luokkaansa = Emman mieli saa ruokaa! Sanomaakin löytyi, ja kaikki oli esitetty ihanan vertauskuvallisesti. Nyt vaan odotan innolla että pääsen katsomaan Liisa Ihmemaassa -leffan! Fame -leffastakin tykkäsin. Seuraavaksi ajattelin katsella komedian Lomaterapia. Leffavinkkejä saa laittaa tulemaan!

Viimeiseksi videota viime viikon yläkropan treenistä, ja tarkemmin sanottuna leukaräpistelyistä. Ja koska mulla ei ole mitään editointi ohjelmaa niin saatte katsella kaikki remmien kiinnitykset ym. ;)


-E


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oooo..mäkin niiiin haluisin nähdä sen Liisa ihmemaassa...Jali ja suklaatehdas oli myös hyvä. Me like! :)